Pimpula Suomen Jackrussellinterrierit ry
#5 Saara & Siiri

kuvaaja/omistaja: Mirjam Koivula


Saaran lempiasento, välistä tuntuu, että menee aivan solmuun.

Niin turvallista, olla tädin kainalossa.


Parhaat kaverukset. aina toistensa kainalossa.


Siiriä niin naurattaa, kun kuuli päässeensä eläkkeelle.

Siiri 10 vuotta

Meidän ihana Siiri, täytti 15.6.08 10-vuotta. Siiri on ensimmäinen russelini ja harrastuskoirani. Siiri haettiin Karkkilasta vuonna -98 seitsemän viikon ikäisenä . Närpiössä vuonna -01 rotuunotossa sai Siiri viralliset rekisteripaperit. Siiri on luonteeltaan ihmisrakas, iloinen hännänheiluttelija, mielistelijä ja aina valmis tervehtimään jokaista vastaantulijaa. Kuljeskelee mielellään omia polkujaan ja keksii aina kaikenlaista omaa kivaa puuhaa.

Namupalojen toivossa Siiri tekee melkein mitä vain. Nykyään vanhemmiten tuntuu, että kuulo on valikoiva, tekee mitä haluaa ja tulee kutsusta, jos ehtii omilta tärkeiltä puuhiltaan.

Olen harrastanut Siirin kanssa agilityä 9-vuotta. Menestyksemme on ollut mielestäni melko hyvä. Valeraskaudet ovat tosin haitanneet kilpailujamme,mutta kohdunpoiston jälkeen nousimme aika pian kolmosluokkaan. Tämän kesän aikana Siiri on siirtymässä eläkkeelle ja antaa tilaa meidän muille russeleille.

Siirillä on ollut kolmet pennut, joita hän on hoitanut vähän liiankin tunnollisesti. Olen tyytyväinen Siirin jälkeläisiin,ne ovat terveitä, hyvänluontoisia, tervejärkisiä ja hyviä agilitykoiria. Iloisia pikku vipeltäjiä., sekä ennen kaikkea olen saanut pentujen omistajista hyviä ystäviä.

Nyt Siiri on siirtynyt pehmolelujen hoitamiseen: Ulkoiluttaa ja pesee niitä päivittäin ja muistaa myös hakea nallensa sisälle joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Oravien jahtaaminen on mökillä kokopäivähommaa, Siiri jaksaa juosta hajujen perässä 5-6 tuntia yhteen mittaan. Joten ikä ei tätä turbomummoa vielä tunnu painavan. Uiminen ja laiturilta mereen hyppiminen, on myös Siirin lempipuuhaa jos joku vain jaksaa heitellä puutikkuja. Eipä siis jää tämä turbomummo sohvalle lekottelemaan vaikka eläkepäiviä viettääkin.

#1 Cola ·  #2 Kauko ja Tilda ·  #3 Maya ·  #4 Rosa, Eevi, Dooris, Darma & Tove .  #5 Saara & Siiri ·  #6 Osku & Oona ·  #7 Kirppu & Boy ·  #8 Alpo ·  #9 Liza ·  #10 Rio · 

Äänestyslomake

Ylös