DHTML Menu / JavaScript Menu Powered by Milonic
Pimpula Suomen Jackrussellinterrierit ry
Luolatouhuja

Miksi Suomessakin tarvitaan parson- tai jackrussell-käyttökoiria?
Suomen luontoon kuulumattomien pienpetojen määrä on lisääntynyt huomattavasti ja sen vuoksi niiden metsästyksen toivotaan lisääntyvän. Näitä petoja ovat etupäässä supi ja minkki. Myös luonnonsuojelualueilla on sallittua pyydystää näitä eläimiä loukuilla. Ketut ovat lisääntyneet paikoitellen kiivaasti. Ruotsissa käytetään parson- ja jackrusselleita jo enemmänkin metsästykseen. Englannissahan on ollut paljon kohua klassisesta hound-ketunmetsästyksestä. Olen nähnyt filmin kyseisestä jahdista; siinä ei elävää kettua raadeltu vaikka monessa jutussa on niin väitetty. Jackrussellinterrieri pistettiin luolaan houndien ajon jälkeen, miehet kaivoivat koiran ja ketun esille, ampuivat ketun, ja sen jälkeen viskasivat sen houndeille.

Tarhaluolaketun asema
Kaikista niistä ketuista joita käytetään luolakokeisiin ja harjoituksiin, pidetään hyvää huolta. Ne ovat rokotettuja, hyväkuntoisia ja saavat yllin kyllin ruokaa ja vettä. Tarhaketun ja tarhaluolaketun ero on siinä, että luolakettu pääsee välillä töihin ja treeneihin. Olen nähnyt että jos koira on hitaammanpuoleinen, niin kettu tulee luolassa vastaan aivan kuin se sanoisi, että alahan jo joutua sieltä. Ketuilla on omat nimet, ne ovat yksilöitä ja hoitaja tietää niiden luonteen.

Koefaktaa lyhyesti
Rabies-rokotus ei saa olla vuotta vanhempi. Osallistumisikäraja vähintään 15 kuukautta.

E tulos koeaika 10 minuuttia
D-B tulos koeaika 20 minuuttia. Tulos riippuu koiran käyttäytymisestä kettua kohtaan, luolassa kulkemisen sulavuudesta ym.
A tulos koeaika 20 minuuttia, edellisen lisäksi hiekkaeste ja ärhäkämpi kettu. Kaksi B-tulosta on oltava ennenkuin voi osallistua A-kokeeseen.
Luonnonluolan tarkastus jos koira menee luonnonluolaan, on se hyväksytty.

Käyttövalioksiko FIN KVA
Käyttövalion arvoon tarvitaan kaksi B-tulosta, yksi A-tulos, hyväksytty luonnonluolan tarkastus ja näyttelytulos vähintään H eli hyvä.
Täytyy muistaa myös, että muutkin tulokset ovat tuloksia luolakoirataipumukseen. D on tyydyttävä ja C on hyvä.

Lume FIN KVA-LM
Luolakoirien metsästyskoe on luonnossa tapahtuva oikea metsästys. Hyväksyttyä riistaa ovat kettu, supikoira ja mäyrä. Jos käyttövalion arvon lisäksi haluaa metsästysvalion arvon, on näitä metsästyskokeita tehtävä kaksi. Käyttövalionarvon perään liitetään LM-kirjainyhdistelm.

Koetunnelmia
Illan pimetessä saavumme koepaikalle. Keinoluola on rakennettu navetan ylisille. Koe alkaa tuomarin puhuttelulla, hän kertoo säännöt ja vastuuasiat. Kokeeseen osallistuu kymmenen koiraa. Koirat menevät aina yksitellen kokeeseen. Ensin arvotaan järjestys ja ensimmäinen vuoro tulee meille. Myös kettujen järjestys arvotaan. Huomataan, että yhdellä koiralla on juoksu, arvonta menee uusiksi, sillä juoksuinen koira saa osallistua vasta viimeisenä kokeeseen. Uudessa arvonnassa saadaan numero kaksi. Koepaikalla ollaan sitten hiljaa tai muuten tuomari heittää ulos sekä koiran että ohjaajan. Ensin tyhjän luolan tarkastus. Ohjaaja (minä) asetun istumaan minulle varattuun tuoliin luolan suuaukon eteen ja tuomari antaa luvan päästää koiran irti. Pitää istua hiljaa tuolissa vaikka kädet hikoilevat. Koira menee ahdingosta sisään ja tarkastaa luolaa ja ihmettelee eikö täällä ketään olekaan. Aikansa tuomari katselee mitä koira touhuaa ja antaa luvan ottaa sen pois; hyväksytty. Odotellaan sitten kun kaikki muutkin ovat tarkastaneet tyhjän luolan. Aikaa menee, on tultava sillä asenteella että ei saa olla kiire, vaikka koko yö menisi. Kahvia, sämpylää ja virvokkeita on saatavilla. Ensimmäinen kettu viedään pesälle. Tuomari tarkastaa ketun. Eka koira on menossa, kohta on meidän vuoro, ihan kamalasti jännittää vaikka onhan tätä muutama kerta treenattu. Ja taas siihen tuoliin istumaan ja jännittämään. Tuomari antaa merkin, koiran voi päästää sisään luolaan hommiin. Koira sujahtaa ahdingosta sisään ja ryntää haukkumaan löytöpesälle. Luukku on ketun ja koiran välissä. Tuomari avaa luukun ketulle joka pötkii seuraavalle pesälle. Koiralle avataan luukku. Se ryntää ketun perään ja käy sen eteen haukkumaan. Tuomarilla on nenä kiinni rakosessa kun hän seuraa koiraa ja kettua. Haukkua 15 minuuttia, tuomari räppää luukun eteen jotta mahdollisuus otekontaktiin häviää. Tuomari ottaa koiran pois luolasta, koira ei saa purra tuomaria sillä muuten tulos on hylätty. Hyvä luonne on tärkeää tässäkin lajissa. Koira on hyväksytty täysin pistein. Siteeraan tuomarin sanoja "tämä on luolakoirien taipumuskoe, ei koe siitä, kuka puree koviten". Taas odotellaan että kaikki koirat tekevät kokeen ja välillä vaihdetaan kettua. Rupatellaan ulkona, koirista tietenkin ja russelleista kiinnostuneita kyselijöitä riittää, onhan se uusi rotu luolilla. Ihmiset ovat välittömiä ja mukavia, neuvovat ensikertalaista mielellään. Kun kaikki ovat tuloksensa tehneet, on palkintojen ja koepöytäkirjojen jako. Kello onkin jo puoliyön paikkeilla ja nyt kotiin nukkumaan luolaketuista uneksien.

Luonnonluolailua
Luolan tarkastus on nopea toimenpide. Jos koira menee luonnonluolaan on tarkastus hyväksytty. Varmuudellahan ei koskaan voida sanoa, onko luola tyhjä. Jos siellä joku otus on, voi olla, että ilta venyy yöhön. Asukin ollessa luolassa toivotaan, että se ei ole mäyrä, vaan joko supi tai kettu. Luonnonluolantarkastuksessa omistaja on aina vastuussa koirasta.

Metsästys
Itse en metsästä, mutta koiran kyllä saa metsälle jos sinulla on metsästäjäkavereita. Luolakoira on helppo ottaa metsästykseen mukaan vaikka ei itse metsästäisikään. Tarvitsee vain viedä koira luolalle ja sitten odotellaan. Kaikki voi käydä nopeasti, tai voi joutua odottamaan vaikka koko yön.

Muista että luolatouhuilu on aina vapaaehtoista koiralle.

Koirat ja supi Supi
Netta, Iines, Donna ja supi. Netta

Linkit:
Metsästäjäin keskusjärjestö
Suomen Mäyräkoiraliitto SML ry - Luolakoirien taipumuskokeet - Luolakoirien Metsästyskoe

©Helena Kastari

Ylös