|
Koiranpennun hankinta:
Miksi rotukoiran tulee olla rekisteröity
Kirjoittanut: Mia Mäkelä, miu@sensuroitu.net
Jutun julkaisuun on saatu kirjoittajan lupa
Moni pennunostaja tahtoo itsellensä koiran josta kaavailee 'vain lemmikkiä'. Silti monesti tahdotaan rotukoira
- ilman papereita, tottakai, kun ei koiraa aiota käyttää näyttelyissä/kokeissa, lisäksi onhan se paperiton koira
useimmiten halvempi kuin rekisteröity rotukoira.
Pitää kuitenkin miettiä mitä menettää, mitä riskejä ottaa ja mitä tukee ottaessaan paperitonta koiraa.
Rekisteröidyissä rotukoirissa kun on puolensa miksi niistä 'papereista' kannattaa maksaa.
Aloitan listaamalla tähän
Yleisimpiä syitä koiran rekisteröimättömyydelle:
1) Kasvattajan tietämättömyys
Tämä on syistä ehkä viattomin: pennut ovat vahinkopentuja, kahden samanrotuisen koiran jälkeläisiä, eikä
nartun omistaja ole osannut ottaa selvää miten pennut saataisiin rekisteröityä. Tietenkin, mikäli
vahinkopentueen toinen vanhemmista on rekisteröimätön, ei pentuja saa rekisteriin vaikka haluaisikin.
Edelleen elää vahvasti käsitys mm siitä että rankan sisäsiitoksen omaavien vahinkojen jälkeläisiä ei
rekisteröidä. Nämä pennut saa yhtälailla rekisteröityä kuin mitkä tahansa muutkin pennut. Samoin jos
PEVISA-ehdot ei täyty, voi kennelliiton jalostustoimikunnalta anoa poikkeuslupaa pentujen rekisteröinnille =>
rekisteröidään EJ (ei jalostukseen) -rekisteriin.
2) Kasvattajan välinpitämättömyys
Nartun omistajasta on kiva vain saada pennut koirallensa. Hän ei tunne koiransa sukua tai rotua
(ongelmineen) ylipäätänsä. Hän vain haluaa teettää nartullaan pennut. Useimmiten siksi että tahtoo itse
oman koiransa jälkeläisen.
Hän valitsee urokseksi sen mikä miellyttää silmää tai pahimmassa tapauksessa valitsee vain sen lähimpänä
asuvan samanrotuisen koiran.
3) Pentutehtailu
Kasvattaja on HYVIN epärehellinen ja ainoa mistä välittää, on raha. Näitä pentutehtailijoita on olemassa
kahta tyyppiä:
'Sympaattinen': Hän selittää koiranomistajille ummet ja lammet, useimmiten korostaa kuinka tekee pentuja
'rakkaudesta' koirilla jotka elävät perheen keskellä. Hän korostaa koiriensa ihanuutta ja useimmiten mollaa
kuinka paperillinen rotukoirajalostus on koirarotujen syöpä ja iso mörkö joka tuottaa vain ongelmia.
Hän liioittelee muutenkin rodun ongelmia jotta pennunetsijät eivät missään tapauksessa ottaisi 'riskiä' ottaa
paperillista rotukoiraa, samalla pedaten pohjaa sille että on 'normaalia' jos hänen myymä pentunsa tulee
esim allergiseksi..
'Häikäilemätön': Hän ei vaivaudu edes peittämään kasvatustoimintansa syitä. Koirat asuvat julkisesti
kehnoissa olosuhteissa; koirien olot kaikessa karmeudessaan näkyvät pennunostajalle. Hän luottaa siihen
että pennunostajat hankkivat koiransa häneltä viimeistään säälin takia.
Riskejä ja moraalis-eettisiä kysymyksiä miksi rotukoiraa ei kannata ottaa paperittomana:
1) Riski: Terveys
Monessa rodussa on pentueen rekisteröinnin ehtona raja-arvot terveyden suhteen. Näistä raja-arvoista saat
lisää tietoa osoitteesta http://www.kennelliitto.fi/saannot/skl_rekohje_liite1.pdf . Jokaisella rodulla on omat
tietyt sairautensa joiden ilmenemisen riski on huomattavan suuri ilman asianmukaista kontrollia. Useimmat
näistä sairauksista vaikuttavat koiran elämänlaatuun, syövät paljon rahaa omistajalta sairauden hoidon
muodossa ja pahimmassa tapauksessa vievät koiralta hengen.
Ostaessasi paperittoman rotukoiran sinulla ei ole varmaa tietoa koiran sukutaustoista etkä näin ollen voi
ottaa selvää onko koiran vanhemmat varmasti tutkittu terveeksi. Saatika ovatko niiden vanhemmat sekä
sisarukset terveitä. Rekisteröityä rotukoiraa ottaessasi saat nämä tiedot selville joko rotuyhdistysten
tietokannoista (usealla löytyy jo netistä) tai sitten ottamalla yhteyttä jalostustoimikuntaan/rodun
pentuvälitykseen.
2) Riski: Korvausvastuu
Rekisteröidyt rotukoirat myydään useimmiten, käytännössä katsoen aina, Suomen Kennelliiton
koirankauppasopimuksella (http://www.kennelliitto.fi/lomake/skl_sopimuskoirankaupasta.pdf ).Sopimus takaa
muunmuassa sen että mikäli pennussa ilmenee jokin sairaus joka on ollut piilevänä ostohetkellä, on
kasvattaja korvausvelvollinen. Useimmiten tämä tarkoittaa sitä että kasvattaja maksaa hoitokulut pennun
ostohintaan saakka, tai tarkoittaa uuden pennun saantia joko samalta tai toiselta, pennunostajan haluamalta
kasvattajalta.
Ostaessasi paperitonta rotukoiraa sinulla ei ole minkäänlaista turvaa; olet yksin ongelman kanssa; näinollen
se minkä säästää pennun ostohinnassa voi tulla maksamaan moninkertaisesti myöhemmin koiran sairauden
hoitokuluissa.
3) Riski: Korkea sukusiitosaste
Kun ostat rekisteröimättömän rotukoiran jälkeläisen, et voi olla varma sen sukutaustasta. Voi myös käydä
niin että pennun kasvaessa aikuiseksi huomaatkin ettei koira muistuta ollenkaan sitä rotua mitä olit
ostamassa: Pennut siis voivat olla puhtaasti sekarotuisia.
Koska et voi olla koirasi sukutaustasta varma, et voi olla myös varma sen sukusiitosasteesta; vanhemmat
voivat olla sisaruksia, ne voivat olla puolisisaruksia, ne saattavat olla isä+tytär tai emä+poika.
Sukusiitosasteen noustessa riskit perinnöllisten sairauksien ja heikkouksien esilletulemiseen kasvaa
moninkertaiseksi. Suurin osa sairauksista kun on resessiivisesti perinnöllisiä: ne vaativat saman geenin
tulemisen kummaltakin vanhemmalta -> korkeammalla sukusiitosasteella samojen geenien todennäköisyys
kasvaa moninkertaisesti.
Rekisteröidyllä rotukoiralla näet jo rekisteripaperista 3:n sukupolven sukutaulun. Tästä pystyt jo itse
katsomaan mahdollista sukusiitosastetta ja kysymään kasvattajalta miksi hän on linjannut johonkin koiraan
mikäli samoja koiria näinkin läheltä koiran sukutaulusta löytyy. Mikäli hän ei osaa vastata - kannattaa
sivuuttaa tämäkin (vaikkakin rekisteröity) yhdistelmä.
Monesti yhdistettäessä meidän muppea + naapurin muppea ei tietämätön tai euron kuvat silmissä toimiva
kasvattaja (oli kyseessä sitten rekisteröity/rekisteröimätön yhdistelmä) ymmärrä tai halua ymmärtää koirien
suvun päälle mitään: voi olla että koirayksilöt ovat aivan ihania, mutta niiden jälkeläiset ovat AIVAN jotain
muuta. Jälkikäteen sitten kun pennuista löytyy mitä ihmeellisempiä ongelmia, katsotaan sukutaulua jotain
rodusta tietävän kanssa ja todetaan että nämä riskit olisi voitu ennustaa katsomalla vain edelliseen
sukupolveen.
3) Emän terveys
Monesti rekisteröimättömät rotukoiran pennut ovat välipentueiden jälkeläisiä: narttua on siis astutettu liian
tiheästi. Kennelliitto vaatii jo nartun terveyteen vedoten 10kk välin nartun pennutukselle. Ilman poikkeuslupaa
näitä jälkeläisiä ei rekisteröidä. Poikkeusluvan saatuaan nartulle annetaan 18kk jalostuskielto jotta sen
elimistö saa levätä ja palautua rauhassa pennutuksen aiheuttamasta kuormituksesta. Poikkeuslupa
myönnetään vain kerran.
Nartulle pentujen saanti on aina elimistöä rasittavaa ja kuormittavaa. Koira voi saada jälkeläisiä jokaisesta
juoksusta, mutta tämä ei ole terveellistä nartulle jonka elimistö kuormittuu ja kärsii jatkuvasta
jälkeläistuotannosta. Moni pentutehtailija tuottaa näitä rekisteröimättömiä välipentueita; joka toisesta
juoksusta pennut ovat rekisteröityjä - joka toisesta eivät.
Tässä on moraalinen kysymys: haluatko tukea eläinrääkkäystä? Sitä nartun liian tiheä penikoiminen on
(huom: tutkimusten mukaan luonnossa sudella on juoksu n kerran vuodessa, koiralla 1-4krt/v).
4) Pentujen ja emän hoidon laiminlyönti
Kun pentuja teetetään rahasta tai tietämättömyydestä laiminlyödään usein pennun ja emän hoitoa jo ennen
astutusta. Emää ei rokoteta tai madoteta, sen kuntoa ei valmisteta pennutukseen millään tavalla (=riski esim
synnytyskomplikaatioihin kasvaa) eikä sen ruokintaa muuteta kunnolliseksi kanto- tai imetysaikana.
Pahimmassa tapauksessa emää ja pentuja ruokitaan halvimmalla mahdollisella ruoalla: emä käyttää omat
ravintovarastonsa pentujen ruokkimiseen kuihtuen itse olemattomaksi. Pentujen ravinnonsaannin ollessa
heikkoa niiden riski sairastua ja saada kasvuhäiriöitä lisääntyy. Nämä ongelmat voivat johtaa tuskalliseen
kuolemaan tai terveysongelmiin jotka haittaavat koiran elämää koko sen eliniän.
Kun pentuja teetetään rahasta, on tämä yksi varmimmista kohdista säästää rahaa.
5) Pennun osto säälistä - apua kärsiville vai kannustusta eläinrääkkäykseen?
Monet häikäilemättömistä rahanahneista pennuntuottajista vetoavat ihmisten säälintunteeseen: pentu
ostetaan täyteen hintaan jotta se saadaan pelastettua pois surkeista oloista.
Mitä me teemme ostaessamme koiran tälläiseltä ihmiseltä? Tuemme hänen toimintaansa. Välittääkö hän jos
paheksumme hänen toimintatapojaan samalla kun ojennamme hänelle setelitukkoa kouraan? Ei todellakaan.
Nyrkkisääntönä voidaan pitää: yhtä pelastettua pentua kohtaan syntyy 2+n uutta pentua yhtä surkeisiin
oloihin odottamaan pelastusta.
Näissä tapauksissa kannattaa vain lähteä paikalta pois, soittaa eläinsuojeluviranomaiset ja TOIVOA että he
pystyvät asiaan puuttumaan. Jos pystyvät, ottaa sitten sen pennun eläinsuojeluviranomaisilta jotka
toivottavasti ovat pystyneet huostaanottamaan kaltoinkohdellut eläimet.
6) Miksi ottaa rotukoira jossei halua tukea rotukoirajalostusta?
Tämä kysymys minua on ihmetyttänyt useasti: miksi ihmiset haluavat jonkun tietynrotuisen koiran mutta eivät
ole valmiita tukemaan rotukoirien jalostusta?
Ilman rotukoirajalostusta meillä ei olisi koirarotuja. Jos tahdomme tietynrotuisen koiran, on se osoitus siitä
että rodulla ja sen jalostustyöllä on paikkansa. Miksi siis tuetaan niitä, jotka eivät tee työtään rodun eteen
mutta ottavat kyllä talteen työn hedelmät. Toisinsanoen: jättävät jalostuksen, huolen rodusta, henkisen ja
rahallisen työn muille ja keräävät itse vain helpot rahat.
Jos arvostamme jotain rotua niin paljon että haluamme rodun edustajan itsellemme - tulisi meidän myös
ottaa huomioon se työ rodun luomisen takana ja antaa tukemme niille jotka sen ansaitsevat.
Varmasti jokainen rekisteröimätön koira on omistajallensa se paras ja rakas, sitä ei kukaan voi ottaa pois.
Kuitenkin, pentua ottaessa pitäisi aina ottaa huomioon millaista toimintaa haluaa olla tukemassa ja millaisia
riskejä on valmis ottamaan.
Pennun ottamisessa ei koskaan saisi olla kiire, oli kyseessä puhdasrotuinen tai sekarotuinen koira. Kun
tutustut huolella kiinnostuksen kohteeseesi ennen lopullista päätöstä voit välttyä monelta huolelta ja
murheelta sekä taloudelliselta rasitukselta.
Päädyit pennun valinnassa mihin tahansa tulokseen, toivon että valintasi on sinulle oikea.
Ylös
|