Kasvattaja ja ostaja, välitä pennuista – ja vanhemmista!

Jäsenlehdessämme Russeli 4/2023 julkaistu Jouni Heikkisen puheenjohtajan palsta Kasvattaja ja ostaja, välitä pennuista – ja vanhemmista! Rotujärjestön puheenjohtajan tehtävän lisäksi hoidan myös pentuvälityksen päivitystä. Tällä hetkellä pentuja on tarjolla enemmän kuin on ostajia. Yhdistyksen pentuvälityksessä on astutettuja ja jo synnyttäneitä …

Rotujärjestön puolto Kennelliiton pentuvälityksessä

Jalostuskoirille asetettavat suositukset, jotka vaikuttavat rotujärjestön puoltoon Kennelliiton pentuvälityksessä oleville pentueille, ja jotka on todennettavissa KoiraNetistä. Suosituksissa lähisukulaisella tarkoitetaan koiran vanhempia ja pentuja sekä täysi- ja puolisisaruksia. Jalostuskoiran ikä vähintään 24 kk astutushetkellä, koskee molempia sukupuolia. Näyttelystä vähintään tulos hyvä …

Vetoomus kasvattajille

Arvoisa jackrussellinterrierikasvattaja, Rotumme on ollut jo vuosien ajan hyvin suosittu. Kysyntää on ja pennut käyvät hyvin kaupaksi. Korona-aika on lisännyt rotumme suosiota vieläpä entisestään. Kasvatustyössä on otettava huomioon erinäisiä määräyksiä ja suosituksia, joita rotujärjestömme suosittelee kaikkien kasvattajien noudattavan. Rotumme kuuluu …